Arki ja arkkitehtuuri

Marraskuun aurinko pitää Helsingissä matalaa profiilia. Yhtenä päivänä kaupunkia piiskaa pitkät varjot, sade, sumu ja likaisena loskaantuva lumi. Toisena päivänä paljaana paistava kirkkaus häikäisee silmiä siristävänä valkoisena valona, joka riisuu kaiken, paljastaa kaiken ja näyttää kaiken. Kauniin ja ruman. Puhtaan ja likaisen. Ehjän ja kuluneen.

Näinä ankeina alkutalven päivinä arkkitehtuurikin on paljaimmillaan. Hyvä ja kaunis on hyvää ja kaunista nytkin, mutta kesällä hyvältä ja kauniilta näyttävä voi marraskuussa näyttää kalsealta ja karulta, irvokkaalta ja halvalta. Elokuun kypsässä valossa uudet lasista ja teräksestä rakennetut toimistotalot näyttävät tyylikkäiltä, ja illan pimetessä sisälle syttyvät valot tekevät harmaiden eri sävyistä rakentuneen näkymän uudella tavalla pehmeäksi ja tunnelmalliseksi. Nyt marraskuussa kaikki on toisin, ja viileä tyylikkyys on vaihtunut kalisevaksi kolkkoudeksi.

Kun minulta kysytään, millaista on hyvä arkkitehtuuri, vastaan: "Hyvä arkkitehtuuri tuo iloa marraskuussakin." Se suojaa viimalta, se sietää sadetta, se näyttää lämpimältä ja turvalliselta. Hyvää arkkitehtuuria oleva koti näyttää kodikkaalta, ja grillit, pyörät, pihatuolit ja kesävaatteet se on nikottelematta säilönyt uumeniinsa. Sen sisään on hyvä astua, eikä se pahastu kuivumassa olevista kurapuvuista eikä kenkäröykkiöistä. Marraskuu on arjen kuukausi. Hyvä arkkitehtuuri sietää arkea.

Historia ei ole kaupan

Jos sormia syyhyttää, kuvetta kaivaa, muisti pätkii ja omatuntoa puuduttaa, niin varokaa valtuustoja ja pysykää ehdottomasti loitolla vanhoista rakennuksista. Turun tautia on taas liikkeellä, ainakin Yle24:n ja Radion kulttuuriuutisten mukaan. Siellä se syntysijoillaan riehuu taas, tällä kerta Wikeström & Krogiuksen jugendtalon korttelissa.

Mikä peeveli siinä on, ettei kuusikymmenluvun katkera kalkki eikä neljän vuosikymmenen valistuskaan ole saanut tuota pöhötautia kuriin? Nämä omiin kravatteihinsa ja tukisukkahousuihinsa tukehtuvat vallasvaltuutetut näkevät vain tulolähteitä, jotka on saatava poikimaan enintään yhden vaalikauden aikana. Hämmästyttävintä on puoluepolitiikan kytkös kaupunkisuunnitteluun, ja olisin äärimmäisen kiitollinen, jos joku selittäisi, missä kohdissa sosiaalidemokraattisen puolueen ja kokoomuksen puolueohjelmat (jos nyt kyseisten puolueiden turkulaiset valtuustoedustajat ovat luottamustehtäviin hakeutuessaan sitoutuneet niitä noudattamaan) kannustavat kulttuuriperinnön tuhoamiseen ja yksityisten rakennuttajien lyhytnäköisten taloudellisen menestyksen rahoittamiseen historiallista kansallisvarallisuutta ulosmittaamalla? Wikeström & Krogiuksen talon omistajia rapsautettakoon sakoilla rakennuksen kunnossapidon laiminlyönnistä, jos talo on päästetty korjauskelvottomaan kuntoon. Ja Turun asemakaavatoimistoa opastettakoon, etteivät rakennukset ole sinne tänne pois uudempien ja tehokkaampien alta siirreltävissä olevia esineitä. Arkkitehtuurissa on kyse historiallisesti rakentuneesta kokonaisuudesta, eikä uutta historiaa ei voi ostaa isollakaan rahalla.

Valtionneuvosto hyväksyi Suomen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman vuonna 1998. Turun arkkitehtuuripoliittinen ohjelma näyttää olevan tekeillä. Turku on Suomen ehdokas Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2011. Turun kulttuuripääkaupunkisivuston intron slogan osuu naulan kantaan: Turku ei jätä (taaskaan) kylmäksi.

Vapaa arkkitehtuuri

Aina silloin tällöin arkkitehtipiireissä herää keskustelu arkkitehtien tekijänoikeuksista. Keskustelun taustalla on aina raha ja mahdollisuus royalteihin tai muuhun maalliseen kunniaan jos vaikka joku innostuisi arkkitehtisuunnitelmista tavanomaista kertarakentamista suurempiin ponnistuksiin. On selvää, että arkkitehti tekee työtään ilolla, mutta toimeentulon turvaavaa korvausta vastaan, joten tilatuista suunnitelmista on maksettava ja maksettujen suunnitelmien käyttöoikeuden laajuudesta on sovittava. Ainakin itselleni on kuitenkin epäselvää, millä aasinsillalla tekijänoikeuskysymys on kytketty arkkitehtoniseen kvaliteettiin ja rakennetun ympäristön laadun varjelemiseen. Arkkitehdin nimestä ja persoonasta puhutaan tekijänoikeuskeskustelussa tuotteistettuna registered trademark -merkillä varustettuna brändisigneerauksena, jonka pelkkä mainitseminen on laadun tae ja jonka näkyminen aina ja kaikkialla on ehdottoman välttämätöntä. Älä turhaan, tai ainakaan ilman erillistä tekijänoikeuskorvausta, koskaan lausu sinun herrasi, sinun arkkitehtisi nimeä. Deus architectus mundi, architectus secundus deus (Jumala on maailman arkkitehti, maan päällä arkkitehti on jumalasta seuraava).

Sain lapsiltani syntymäpäivälahjaksi viime kesänä tyylikkään mustan iPod nanon ja sen myötä maailmani on muuttunut. Elämästäni on ensinnäkin tullut yhtä suurta taide-elokuvaa, kun ohikulkijan katse, näkymä auton ikkunasta tai rakennus on saanut kehyksen tunteita herättävästä äänimaisemasta. Toisekseen olen iPodin myötä ihastunut podcasteihin, joita lataan iPodiini ja kuuntelen sitten milloin missäkin. Suosikkejani ovat BBC4:n In Our Time, Woman?s Hour sekä neulonta-aiheinen Cast On, jonka kautta tutustuin Free Culture -ajatteluun ja sitä kautta taas Creative Commons -lisensointiin.

Vapaan kulttuurin aatemaailmassa on käsittääkseni kyse kulttuurin kaupallistumisen vastustamisesta ja kaikille avoimen ja yhteisen kulttuurivuorovaikutuksen puolustamisesta. CC-lisenssit liittyvät vapaan kulttuurin aatteeseen siten, että ajatuksena on tukea luovuutta mahdollisimman vapaan jakelun kautta mutta kuitenkin niin, että tekijällä kuitenkin säilyy hänen haluamansa laajuinen päätösvalta siihen, miten hänen hengentuotettaan käytetään. Nopea tiedonkulku ja helppo ja lähes ilmainen digitaalinen jakelukanava tekee mahdolliseksi ohittaa kulttuuriteollisuuden korporaatiot ja myös saada tietoa mahdollisista väärinkäytöksistä. Open source -ajattelu kuuluu samaan perheeseen, ja niille, jotka epäilevät vapaan kulttuurin johtavan taiteilijoiden nälkäkuolemaan, voi aina viitata Linuxin varsin hyvin toimeentulevaan isään Linus Torvaldsiin.

Vapaa kulttuuri -ajattelu tarjoaa kiehtovan näkymän arkkitehtitoimintaan. Jos todella haluamme edistää hyvää rakentamista ja laadukasta ympäristöä, voisimme alkaa jakaa suunnitelmiamme hieman vapaammin. Jos todella haluamme tehdä asiakaslähtöistä suunnittelua, voisimme avata suunnitteluprosesseja niin, että 'lähdekoodimme' eli suunnitteluaineisto olisi vapaasti kaikkien saatavissa, kommentoitavissa, muokattavissa ja jaettavissa. Nimikirjoituksemme suunnitelmien alakulmassa ei enää kertoisi teoksen luojasta, vaan suunnitteluhankkeen koordinaattorista ja vastuunkantajasta.

Kuten tuore Helsingin arkkitehtuuripoliittinen ohjelma Helsingin arkkitehtuuri nyt! toteaa, tarvitaan vaihtoehtoja ja luovaa keskustelua. Vapaa kulttuuri tarjoaa tähän mitä mainioimman ja rajoittamattomimman mahdollisuuden.

PS. Arkkitehtuuriaiheisia podcastejakin näyttää olevan maailmalla, mutta koekuunteluissa ei ole toistaiseksi löytynyt mitään inspiroivaa. Vihjeitä vastaanotetaan!