Ysiysin kulmilla

Kotimatkalla ratikassa viereeni istahti vähän kuoppaisempaa elämänpolkua kulkenut rouvashenkilö. Hänen seurueensa oli ehtinyt edellä menneeseen kulkupeliin, ja nainen hyödynsi matka-ajan selostaen kännykkäänsä, missä hän milloinkin oli menossa, ja huolehti siitä, että kaikki pysyivät mukana kyydissä. Treffit oli ilmeisesti sovittu määränpäähän, ja paikannuksella varmistettiin, että kaikki löytäisivät perille.

Matkaseurassani ei ollut valittamista, päinvastoin, sillä sain aivan uuden näkökulman kotikaupunkini maamerkkeihin. Kun itse olisin kertonut olevani Kansallisoopperan kohdalla, paikansi vierustoverini itsensä Ysiysin eteen. En ollut moisesta paikasta koskaan kuullutkaan, kunnes tajusin naisen tarkoittavan oopperaa vastapäätä sijaitsevaa ravitsemusliikettä. Samalla tavalla muu seurue kuului olevan jo Kaiffarin kohdalla. Ns. keskiluokkaisen palkansaajan kielellä se paljastui Kisahallin seuduksi, jonka tarkemmat koordinaatit löytyivät Mannerheimintiellä sijaitsevan Fellows-baarin edestä.

Alun hämmästys uudenlaisesta virkistävästä kaupunkisuunnistusmenetelmästä vaihtui pohdintaan siitä, kuinka kulutuskeskeinen omakin mentaalikarttani kotikaupungistani on. 1980-luvun mestojen mestan Keskuskadun Carrolsin liikehuoneisto on minulle yhä vieläkin Keskuskadun Carrols, vaikka Carrolsia ei ole vuosiin ollut olemassakaan, ja kuppilat on niillä kulmilla vaihtuneet jo moneen kertaan. Nyt menen syömään 'siihen Keskuskadun Carrolsin kohdalla olevaan raflaan', mikä lie ketjuravintola se tätä nykyä lieneekin. Stockan kello on onneksi yhä Stockan kello, ja sen alle sovitaan tapaamiset ihan niin kuin ennenkin. Pientä säätöä on pitänyt kuitenkin tehdä: ennen riitti tarkennukseksi 'siis pääoven edessä ulkona'; nyt pitää täsmentää, että 'vanhalla Aleksin puolella' sen jälkeen kun yhtä suuri sisäänkäynti avattiin vanhan Seventeen-osaston tilalle nousseeseen, Gullichsen-Kairamo-Vormalan suunnittelemaan Argos-laajennukseen vuonna 1989. Pukevan talo on minulle yhä Pukevan talo, vaikka Kaisaniemenkadulla ei Pukevaa ole ollut moniin vuosiin.

Oma nuorisoni sopii tapaamisia Kamppiin, Kiasman eteen ja muihin uusiin Helsingin julkisiin rakennuksiin. Kaupat, ravintolat, kahvilat ottavat paikkansa heidänkin muistoissaan; heille merkittävät muotiliikkeet ja hengailubaarit valtaavat mainoskyltteineen, jättescreeneineen ja muine somisteineen niin kaupunkikuvan kuin kulkijoiden mieletkin. Ja silti nuo kadut, paikat, aukiot ja rakennukset pysyvät suhteellisen samoina, mitä nyt muutama kauppakeskus, museo, musiikkitalo tai käyttötarkoituksen muutos silloin tällöin Helsinkiin syntyykään. Arkkitehtuuri on kun onkin, kaikessa suuruudessaan, silti pelkkä elämän ja olemisen kulissi. Mikä vapauttava, helpottava ajatus!