Kulttuurijournalismin kriisistä

Kaamos väsyttää, pimeys masentaa ja koululla Otaniemessä on tuttu jouluruuhka kun lukukausi ja deadlinet lähestyvät loppuaan. Arkinen työ ja synkät ajat kaipaavat vastapainokseen virkistystä. Oikea supernova oli Helsingin Sanomissa 24.11.2009 julkaistu, toimittaja Paula Holmilan Vieraskynä-kirjoitus Kulttuurijournalismi on kriisissä. Holmilan kirjoitus oli asiantunteva, täsmälleen oikeisiin kysymyksiin tarttuva ja kerta kaikkiaan upea. Holmila on, muuten, paitsi ammattitaitoinen toimittaja myös erinomainen arkkitehtuurin tiedottaja, sen opin viimeistään männäkesänä Alvar Aalto Symposiumin 2009 yhteydessä. Hyvin hoidettu tiedotus toi paikalle innostuneen yleisön ja antoi jälkiruoaksi monia hyviä artikkeleita symposiumin asioista eri medioissa.

Silmäilin hs.fi -sivuille kehkeytynyttä keskustelua kulttuurijournalismin tilasta ja hämmästyin lukijoiden yksituumaisen myönteisistä kommenteista. Moni muukin -ihan vaan lukijana, lehden tilaajana, kulttuurin harrastajana palautetta antanut henkilö - näytti huomanneen saman ilmiön kuin mistä Holmila kirjoitti. Toimituksissa tehtävä työ on muuttunut kritiikittömäksi, jutut keskittyvät pintapuolisiin kohu-uutisiin, taiteen ja kulttuurin analyysia ei hallita.

Pistin omankin lusikkani soppaan. Minunkin mielestäni median tarjonta, etenkin Hesarin C-osan sisältö, on muuttunut yhä kapeammaksi ja pinnallisemmaksi. Kulttuuri- ja taidealaan liittyvä uutisointi on satunnaista, kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä ilmiöitä esitellään pääasiassa kulttuuri- ja viihdeteollisuuden näkökulmasta ja syvällinen, taiteen ja kulttuurin ymmärrystä lisäävä journalismi on harvinaista.

Kun toimittaja Teemu Luukka piti Holmilalle suunnatussa Näkökulma-kommentissaan (HS 25.11.09) kivana, että mielipiteiden perustaksi kaivettaisiin edes alkeellisia faktoja, tein työtä käskettyä ja kaivoin alkeellisia faktoja omasta, tänään perjantaina 27.11 kotiin kannetusta Hesarin C-osasta. Mitä tänään sain tilausmaksuni vastineeksi? Sainko tuoreita näkökulmia? Sainko uutta ajateltavaa? Sainko uutisportaaleja 24/7 seuraavana edes yhtään uutta tietoa?

Katsotaanpa. Hesarin C-osassa on oranssi otsikkokenttä, jossa lukee Kulttuuri. Tänään siinä on viisi toimituksellista kulttuurisivua, kaksi Ihmiset-sivua ja kaksi Mielipide-sivua, yhteensä C-osassa on 10 sivua.

Kulttuuriasiaa edustaa kaiken kaikkiaan 18 juttua. Näistä jutuista kaksi (Loisto-pokkarit, Menestysartistien äitiyspäivärahat) käsittelee puhtaasti talouselämän ilmiöitä, nämä jutut voisivat siis yhtä hyvin olla B-osassa talousuutisten yhteydessä. Yksi juttu (HS-raati: Lämpeneminen on totta) käsittelee ilmastonmuutokseen liittyvää tiedeuutisointia. Tämä juttu sopisi hienosti tiistaisiin D-osiin Tiede ja luonto -palstalle.

Varsinaisia kulttuurijuttuja jää tämän seulan jälkeen jäljelle 15. Näistä kuusi (Lyhyesti) on poimittu suoraan sisällöntuottajien tiedotteista, eikä niiden yhteydessä ole edes mainittu toimittajan nimeä. Uutiskynnyksen tänään ylittävät kulttuuriväen kullanmurun eli Ryhmäteatterin kevätkausitiedote sekä ikinuoren Tomas Ledinin ja suositun kuubalaisyhteen konserttimainokset. Yllättävää kyllä, Lyhyesti-palstalle ovat tänään päässeet myös nykymusiikkifestivaali Musiikin aika, nukketeatteri Sytkyt sekä Maailman draama- ja teatterikasvatuksen päivä. Ihan pelkkää poppishippistä ei siis tänään sentään tarvitse selailla.

Lyhyesti-tiedotteiden ohella C-osassa on muutama toimittajan allekirjoittama juttukin, esimerkiksi mahtavaa journalistista heittäytymistä osoittava artikkeli Andy McCoyn ja Chris Shiflettin kohuriidasta. Sisältö on kopioitu uusimmasta Rumba-lehdestä ja Rytmi-lehden verkkosivuilta. Kylläpä kannattaa olla Hesarin tilaaja, että saa tämänkin järkyttävän kriisin taustat selville nyt vielä kolmanteenkin kertaan.

Jäljelle jää enää kahdeksan kulttuurijournalismiksi luokiteltavaa juttua. Kauniin etusivun kaksi pääjuttua ovat sisällöltään eilisen kertausta: päätilan ottaa Tieto-Finlandia voittajan suuri potretti, lukemisena on leppoisat kisaselostukset sekä Tieto-Finlandiasta että Designpääkaupunkivoitosta.  Kainalojuttuna on kulttuuritoimituksen esimiehen keskisormenmuotoinen kommentti kulttuuripääkaupunki Turulle.

Hesarin C-osassa on loppujen lopuksi vain viisi kirjoitusta, joilla on edes jonkinlaista uutisarvoa ja joissa on edes jonkinlaista journalistista yritystä. Jutut käsittelevät nuorten teatterifestivaali Murrosta, Lahden muotoiluinstituutin valokuvauksen opiskelijoiden kokoamaa kirjaa liikehuoneistojen estetiikasta, Koko-teatterin uutta näytelmää, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konserttia sekä rockyhtye Mewn keikkaa. Nämä viisi mielenkiintoista artikkelia on survottu mainosten väliin sisäsivuille. Nämä viisi poloista mahtuisivat yhdelle sivulle, ilman kuvia jopa etusivun naamapotretin ottamaan tilaan.

Että sellainen oli Hesarin kulttuuritarjonta tänään. Thanks for almost nothing.

Minulle taidekritiikki tarkoittaa taideteosten merkityksen arviointia suhteessa sekä aikaan että kyseisen taidealan perinteeseen ja koodistoon. Minulle kulttuurijournalismi merkitsee taiteen ja kulttuurin alalla tehtävän työn esittelyä, arviointia ja suhteuttamista. Kulttuurijournalismi kertoo, mitä tapahtuu juuri nyt, mistä taiteen tekojen ja teosten yhteydessä on kyse, mihin kannattaisi myös kiinnittää huomiota ja mitä pitäisi muistaa eikä vaieta kunkin taiteen alan yhteydessä.

Tätä työtä ei Hesari eikä moni muukaan valtamedia Suomessa enää tee. Eikä varsinkaan jos kyse on arkkitehtuurista. Ei sittenkään, vaikka kyseessä olisi juhlallinen Hesarin arkkitehtuurikritiikkien sarja tai vaikka kirjoittajana olisi suuresti arvostamani suomalaisen varhaisen modernismin asiantuntija. Kulttuurijournalismi on journalismia eikä 'media-alan sisällöntuotantoa' vaikka jälkimmäinen olisi kuinka muodikasta tahansa. Arkkitehtuurikritiikki on taidekritiikkiä eikä knoppitietoa suunnittelijoista, vuosiluvuista, tiilityypeistä ja esteettisistä vaikutelmista vaikka se antaisi kuinka elegantin ja syvällisen vaikutelman tahansa.

Arkkitehtuurikritiikistä puheen ollen vihjaan kaikkien aiheesta kiinnostuneen pukinkonttiin Alan Colquhounin arkkitehtuurikritiikkiä käsittelevien esseiden tuoretta kokoomateosta Collected Essays in Architectural Criticism. Siitä kannattaa katsoa mallia, jos on epävarma, mitä kulttuurijournalismi voi parhaimmillaan olla tai mitä arkkitehtuurinkritiikki ihan oikeasti tarkoittaa.